Ensimmäisellä ultrakäynnillä lääkäri sanoi, että voi hyvinkin olla, että pystyn tekemään töitä ainakin osittain raskauden loppuun asti. Oikeassa hän oli, sillä nyt eletään viimeistä työviikkoa ja tänään minulla olisi viimeistä päivää ratsastustuntien pitämistä. Sitten alkaisi 4 viikon äippäloma.

Kun ajattelen taaksepäin, on tämä raskausaika mennyt yhdessä hujauksessa. Etukäteen aika paljon hätäilin, miten hommat ratsastuskouluni kanssa menee, kun en pystynyt enää ihan täysillä kaikkea tekemään. Yrittäjänä kun olen itse vastuussa kaikesta. Helmikuussa ratsastin viimeisen kerran. Myös helmikuussa tein viimeisen kerran ihan täyden työpäivän yksin eli ensin aamuvuoron tallitöiden parissa ja iltavuoron tunteja pitäen. Tänään pidän viimeisen kerran iltatunnit. Joku varmasti olisi innoissaan kun loma alkaa, mutta minä en kyllä rehellisesti tiedä mitä ajatella.

Olen melko tarkka hevosistani. Minulle on tärkeää tietää missä minkäkin hevosen kanssa mennään päivittäin ja miten ne voivat. Näen melko nopeasti millä tuulella mikäkin hevoseni on ja mitä niiden kanssa kannattaisi milloinkin tehdä, että ne kehittyvät ja pysyvät kunnossa. Joka ilta opetustunteja aloittaessani tarkkailen hevosten käytöstä ja muutan tarvittaessa lennosta opetussuunnitelmia, jos sille näyttää. Joskus muistan kun olin ajatellut, että harjoitellaan istuntaa ja pohkeenväistöjä. Heti alussa kuitenkin huomasin, että hepat kaipaavat ihan jotain muuta. Sitten tehtiinkin laukkavetoja ja kaikkea mistä ne innostuivat. Sillä tunnilla ei kukaan saanut ottaa mitään liian vakavasti ja se teki kyllä hyvää niin hepoille kuin ratsastajille.

Kaikki tämä ahdistuneisuus töistä jättäytymisestä johtuu pitkälti tarpeestani hallita ja kontrolloida kaikkea. On vaikeaa päästää irti ja luottaa, että joku muu hoitaa hommaa puolestani. Varmasti sekin on yksi syy siihen, että olen pystynyt työskentelemään niin hyvin loppuun asti. En ole sallinut otteeni missään vaiheessa irrota. Enkä tee nytkään sitä täysin, mutta opettamisesta ja tallitöistä yritän jättäytyä nyt hetkeksi.

Yksi tärkeimmistä asioista synnytyksessä sanotaan olevan se, että uskaltaisi luottaa ja päästää irti. Tilannetta, kun ei voi millään tavalla hallita. Eilen ajattelin, että yöllä Jyräys viimein syntyy, kun supisteli niin paljon. Minullahan on oikeastaan kaikki muutkin merkit synnytyksen käynnistymisestä jo ollut. Aamulla kuitenkin heräsin taas normaalisti ennen kuutta ja lähdin tallitöihin. Ei vieläkään. Niin kuin ei tulevaa synnytystä, ei myöskään sen alkamista voi hallita. Ajattelen tämän olevan hyvä opin paikka minulle. Asioita kun ei voi, eikä tarvitsekaan aina pystyä kontrolloimaan.

Kävin keskiviikkona neuvolassa ja Jyräyksen painoarvio oli 3800g. Pää on laskeutunut jo ihan alas ja vauvaa on koko mahan täydeltä. Laskettu aika onkin käsillä, mutta Jyräys ei pidä kiirettä. Juttelin neuvolakäynnillä myös siitä, kuinka iloinen olen, että olen saanut tehdä suht normaalisti asioita raskauden loppuun asti. Uskon urheilutaustastani olleen hyötyä.  Pohdin myös kuinka kroppani toipuu tulevasta synnytyksestä. Sitä kun ei voi yhtään tietää miten se tulee menemään. Mutta kaikella on varmasti senkin suhteen tarkoituksensa, niin minä ainakin uskon.

Jos Jyräys on tullut vanhempiinsa, rakastaa hänkin kaikenlaisia juhlia. Joten jospa hän taktikoi syntymisensä kanssa niin, että syntyykin vapun aikaan. Silloin hänelle olisi aina kovat synttäribileet tiedossa. Jännityksellä siis odotamme, koska Jyräys saapuu vai kannanko vappupalloa sittenkin vielä muutaman viikon eteenpäin.

Äippälomaterveisin,

Emmi <3