Blogi

Apujoukot

04.02.2022

Puoliso, vanhemmat, sisarukset, isovanhemmat, ystävät. Olen monesti miettinyt, miten paljon tarvitsen apujoukkoja. Kun tarvitsen esimerkiksi uuden heinäpaalin, puolisoni käy usein hakemassa sen minulle. Kun sataa lunta ja kenttä pitää aurata, puolisoni auraa sen. Kun lähden mättämään puruja, äitini lähtee avukseni.  Isäni rakensi minulle isomman tallin, jotta saisin varsan. Talliin tarvitsi väliseiniä, veljeni auttoi minua. Kun kävin koulua, ystävät tallilla auttoivat hevosten hoidossa.  On selvää, etten selviäisi ilman apujoukkoja. Mietinkin monesti, miten he jaksavat aina auttaa minua. Miksi apujoukot aina auttavat?

Minulla on kova tahto ja olen valmis tekemään lukemattomat määrät töitä tavoitteideni eteen. Niin paljon, että välillä sokeudun siihen. Sitten suorastaan suutun, kun joku sanoo, että sinä teet kyllä liikaa töitä. Ymmärrän, että tarkoitusperä on hyvä ja kertoo monesti huolesta, joka saattaa olla ihan aiheellistakin. Mutta itse olen aina niin keskittynyt omiin tavoitteisiini, etten näe välillä mitään muuta. Ärsyttää, kun tuntuu ettei joku arvostakaan sitkeää puurtamistani sen eteen. Sitten tajuan, kuinka itsekäs olenkaan toimissani. On itsekästä kuvitella, että jonkun muun tulisi millään tavalla ymmärtää työtapaani tai olla tai toimia samalla tavalla.

Olen aina tehnyt paljon töitä, se on osa minua. Nautin itseni haastamisesta. Työn paljous on oma valintani ja yritän kantaa siitä vastuun. Välillä huomaan kuitenkin ajavani itseni aika ahtaalle töiden suhteen. On myös töitä, joita on hankalaa tehdä yksin tai en osaa niitä. Silloin minun on pyydettävä apua. Häpeän pyytää apua. Häpeän kun joku auttaa, on raastavaa olla toisille vaivaksi. Pohjimmiltani ymmärrän kyllä, että avunpyyntöä ei tarvitsisi hävetä. Monesti ihmisistä on mukava auttaa ja touhuta tallilla. Se mikä minulle on työtä, voi olla toisille kivaa hyötyliikuntaa, vastapainoa omaan arkeen. Yleensäkin ihminen nauttii, kun saa olla toisille avuksi. Minäkin. Uskon myös, että hyvä kiertää. Kun antaa itse, voi saada myös takaisin. Ihmiset auttavat, koska välittävät. Joten silloinhan minunkin on pitänyt osata tehdä jotain oikein, olla välittämisen arvoinen.

Jälkeenpäin olen useasti miettinyt, kuinka en ole nuorena ymmärtänyt, miten paljon minua on hevoshommissa autettu. Milloin kiukuttelin mistäkin ja purin omaa epävarmuutta ja jännitystä muihin. Pidin ylipäätään koko harrastusta itsestäänselvyytenä, enkä ymmärtänyt kuinka paljon se on vaatinut apujoukkoja. Ilman vanhempiani en olisi pystynyt harrastamaan ratsastusta. Minua on aina kannustettu ja viety eteenpäin, vaikka en todellakaan ole sitä aina ansainnut.

Se, että pystyy harrastamaan ratsastusta ei ole itsestäänselvyys. Ratsastus on monesti koko perheen harrastus varsinkin, kun lähdetään kilparatsastusmaailmaan. Kilparatsastus vaatii koko perheen tukea. Kisapäivät ovat pitkiä ja valmistelut siihen alkavatkin monesti jo kisoja edeltävänä päivänä. Tarvitaan kyytiä tallille ja kisoihin, eväitä, aikataulutusta, sponsorointia. Monesti tarvitaan vanhemmat vielä toimihenkilöiksi kisoihin tai leipomaan kisabuffaan jotain. Olenkin kiitollinen omista vanhemmistani, jotka tukivat minua aina harrastuksessani. Tukevat edelleen.

Kaikki hevosalalla töitä tekevät tietävät, että töitä on paljon. Työ on niin henkisesti, kuin fyysisestikin kuormittavaa. Paljon kävelyä, nostelua, painojen ja kuormien kantamista ja kuljettamista. Hevosten kanssa eläminen on yhtä arvuuttelua, onko kaikki kunnossa. Milloin on haava jalassa ja milloin on ähky. Ne kun eivät osaa puhua ja kertoa, mitä kuuluu milloinkin. Ei tunneta kellonaikoja, hevoset tarvitsevat jatkuvasti huolenpitoa. Päivät vaihtelevat ja tilanteet muuttuvat. Monesti sanotaan, että heppailu on elämäntapa ja minusta se pitää kyllä osin paikkansa. Apujoukoilta tarvitaankin paljon ymmärrystä. Vaikea tilanne on se, jos perheessä ei ymmärretä lainkaan alaa ja sen haasteellisuutta. Olen hyvin kiitollinen perheestä ja puolisosta, jotka auttavat ja tukevat minua. Olemme kaikki toistemme tukena pyrkiessämme kohti unelmiamme.

Haluaisinkin haastaa kaikki harrastajat, kuin alalla toimivatkin heppailijat pysähtymään ja miettimään omia apujoukkoja. Keitä he ovat ja kuinka he teitä auttavat?  Muistatteko kiittää heitä? On tärkeää ymmärtää avun merkitys ja kertoa se myös heille. Apua ei tarvitse hävetä pyytää, ihmisistä on monesti mukava auttaa toisia. Ja te lapset ja nuoret, jotka saatte harrastaa ratsastusta. Muistakaa kiittää kyydistä tallille ja kisoihin. Eväistä, avusta hepan kanssa, sponsoroinnista. Siitä, että saatte harrastaa maailman parasta harrastusta. Muistakaa, ettette pidä ikinä asiaa itsestäänselvyytenä. Kiitos on vahva sana ja se kannattaa muistaa sanoa.

Emmi <3

 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.