Blogi

Elämäni tivoli

15.08.2022

Viikon kesäloma. Loman jälkeen paluu arkeen lukemalla jäätävä määrä viestejä ja sähköposteja. Tulipalojen sammuttamista joka suunnalla. Viikonloppuna kaksi päivää kisoissa. Sunnuntain työpäivän kesto 15h. Kirjoittaessani tätä on lomaviikon jälkeisen jäätävän työviikon jälkeinen maanantai ja olen ihan puhki. Jalkapohjia särkee, mieltä väsyttää. Ja tämä olotila ei todellakaan ole ensimmäistä kertaa. Niin fyysiset kuin henkiset voimavarat ovat loppussa. Mietin, miksi ajan itseni tällaiseen olotilaan. Miksi en opi ymmärtämään ja tulkitsemaan voimavarojani.  Olen taas sadatta kertaa vetänyt itseni täysin piippuun. Kun on itse väsynyt, on hankalaa antaa itsestään muille.  Jos joku pohtii, että miksi olen niin väsynyt, niin voin avata asiaa. Ihmettelen kuitenkin vähän tarvettani avata edes asiaa. Miksi minun pitää selitellä väsymystäni?  Mutta teen sen nyt kuitenkin, ehkä jotta ymmärtäisin itse itseäni paremmin ja pyrkimyksenä olla myötätuntoisempi itseäni kohtaan. Kirjoittaminen on tapani purkaa mieltäni.

Vastaan yksin ratsastuskoulumme toiminnasta. Toimenkuvaani kuuluu viikkosuunnittelu, hevosten hoitaminen, tuntisuunnittelu- ja niiden pito. Vastaan asiakkaideni viesteihin, autan tuntien varaamisessa. Haluan löytää parhaan mahdollisen tavan ja keinot palvella asiakkaitani.  Teen kisa- ja valmennussuunnitelmat, päivitän tapahtumakalenteria. Kertaan opintojani ja teen opiskeluihin liittyviä tehtäviä. Puolisoni auttaa minua paljon kaikessa sekä minulla on muutaman kerran viikossa työntekijä. Vastuu kaikesta on kuitenkin 100% minulla. Olen se, joka suunnittelee ja organisoi kaiken, jotta hommat sujuisivat mahdollisimman hyvin. Olen yrittänyt löytää keinoja levätä, mutta totuus on, että olen polttanut kynttilää niin pitkään ja paljon molemmista päistä, että akkuja on vaikea saada ladattua ihan täyteen. Vaikka olen tehnyt tätä työtä jo jonkun aikaa, huomaan rakentavani itselleni edelleenkin sellaisia suokuoppia, mistä ylös kipuamiseen vaaditaan välillä vähän liikaa. Hyvänä esimerkkinä on edellinen työviikkoni, joka oli niin henkisesti kuin fyysisestikin erittäin raskas. Minulla ei ollut yhtään vapaata, eikä keinoja palautua oikein missään välissä.

Olen oppinut kalenteroimaan itselleni vapaapäiviä. Yritän pitää yhden vapaapäivän joka viikko ja usein onnistun siinä hyvin, lukuunottamatta viime viikkoa.  Huomaan sen helpottavan hieman. Suurin haaste on kuitenkin siinä, että olen ajanut itseni sellaiseen asemaan ja tilanteeseen, jossa täysin vapaalla ei pysty lainkaan olemaan. Kun on vastuussa tämmöisestä määrästä eläimiä, on vastuussa niistä koko ajan, olipa loma tai ei. Näin jälkeenpäin olen monesti miettinyt tekisinkö enää samoja valintoja ja lähtisin samalle alalle missä olen nyt. Tiedän, että minun tarmokkuudelle ja sitkeydelle olisi monella alalla käyttöä. Minulla on kuitenkin kotoisa olo työssäni ja alallani ja pidän siitä kovasti. Ainut haaste on vain löytää balanssi työn ja vapaa-ajan välille. Nyt töitä on 90% ja vapaa-aikaa 10%. Toivonkin nykyisen coaching- opiskeluiden auttavan löytämään keinoja hallita tätä työn ja vapaa-ajan suhdetta paremmin. Lepo ja palautuminen kulkevat käsi kädessä työni kanssa. Levänneenä olen ihan super ridaope ja valmentaja. Väsyneenä osaan hoitaa työni aina ammattimaisesti, mutta en saa siitä silloin itse niin paljon irti.

Siinä missä työni on minulle ajoittain niin henkisesti kuin fyysisesti kuormittavaa ja raskasta, on se samalla monelle juuri päinvastaisia asioita tuottava harrastus. Se onkin varmasti yksi syy, miksi me alan ihmiset tätä haluammekin tehdä vuodesta toiseen. On hienoa tehdä työtä, joka tuottaa hyvää mieltä ja tarjoaa elämyksiä ja ikimuistoisia hetkiä. Tämä antaa harrastuksena ihmisille niin paljon. Toivon kuitenkin myös harrastajien ymmärtävän, minkä verran tämä kaikki tivoli vaatii harrastuksen tarjoajalta. Niin ratsastuskouluilta, kuin yksityistallien pitäjiltäkin. Kun huomaatte väsymyksemme, olettehan meille armollisia. Uskon, että meistä ihan jokainen yrittää parhaansa ja antaa itsestään paljon, suurin osa ihan liikaakin. Toivon ymmärrystä ja kunniotusta työllemme. Me olemme täällä, jotta sinä saat harrastaa. Me haluamme tarjota sinulle parasta. Mutta kuitenkin kaipaamme myös vapaa-aikaamme, jossa ei ole työtämme eli hevosia. Vapaa-aika on vastapaino työllemme. Levänneenä olemme aina parempia opettajia ja asiakaspalvelijoita.

Kun oma koti on asiakaspalvelukohde, se tuo toki omat haasteensa vapaa-ajan vietolle. Olenkin usein ihmetellyt puolisoni rauhallista ja ymmärtäväistä suhdetta työhöni. Ajattele, että olet tehnyt ensiksi pitkän työpäivän ja sen jälkeen tulet kotiin. Syöt ja alat katsoa vaikkapa televisiota. Kohta pihaasi ajaa monta autoa ja piha on täynnä ihmisiä. Joskus on jopa käynyt niin, että puolisoni oli pelaamassa peliä, kun tallille tullut lapsi tuli katsomaan pelin pelaamista ikkunan taakse. Timo morjesti lapselle ja jatkoi pelaamistaan, edelleen lapsi katsellen olkansa takana. Ja tämä koko tivoli kotonamme ihan vaan siitä syystä, että minä saan toteuttaa lapsuuden haavettani eli pitää ratsastuskoulua. Häneltä vaatii todellista ymmärtämistä ja hyväksyntää ja tukea antaa minun toteuttaa työtäni. Se onkin syy miksi minä häntä niin kovin rakastankin ja olen ikuisesti kiitollinen hänelle. Hän on kallioni, joka ei järky. Ilman häntä, työni ei olisi mahdollista.

Mutta niinhän se menee, että aika aikansa kutakin. En ole koskaan ajatellut, että kaikki elämässä on ikuista ja että koko elämä pitäisi suunnitella ja elää jonkun tietyn kaavan mukaan. Toivon pystyväni toteuttamaan haaveeni ja unelmani nykyisessä työssäni ja teen niiden suhteen kovasti töitä. En luovuta, vaan menen koko ajan eteenpäin kohti seuraavaa etappia. Huomaan kuitenkin vielä opettelevani tasapainon löytämistä ja ajan itseni usein voimavarojeni arvioimisen suhteen karille. Mutta uskon, että sitkeällä työllä ja harjoittelemalla opin ymmärtämään itseäni koko ajan paremmin ja opin ajan saatossa pitämään paremmin huolta itsestäni. Yritän, erehdyn, opin ja onnistun.

Tiedän, että tästä elämänvaiheesta on tulevaisuudessa hyötyä ja pyrinkin ottamaan tästä kaiken irti. Kukaan ei koskaan voi tietää mitä huominen tuo tullessaan. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Haaveenani on myös joskus lähteä reppureissaamaan. Pakkaan repun ja lähden kiertämään ympäri maailmaa ilman mitään sen kummempaa vastuuta, suunnitelmaa tai määränpäätä. Se onkin päinvastainen elämäntilanne, kuin missä olen nyt. Ajattelen, että unelmat on tehty toteutettaviksi. Kaikelle on aikansa ja paikkansa. Se mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan on täysi mysteeri. Elämä on kuin tivoli, täynnä kaikenlaista tunteita ja tapahtumia. Mutta unelmoida saa ja pitää. Ja jos oikein tahtoo, voi unelmatkin saavuttaa. Samalla on lähempänä myös itsensä näköistä, onnellista elämää. 

Emmi <3

 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.