Blogi

Heppaterveisiä

20.04.2023

Raskausviikko 40 starttaamassa juuri. Raskauden loppumetrit menossa. Tasan 72 päivää ratsastamatta.

Maanantai 6.2.2023. Shakiralla oli testissä uudet kuolaimet, ei ollut oikein toiminut vähään aikaan kunnolla. En saanut siihen otetta maasta käsin, enkä ymmärtänyt mitä ratsastajat tarkoittivat kertoessaan ongelmista sen kanssa. No ei auttanut, kun kivuta itse selkään. Ja eihän siinä ollut mitään, Shakira on kiltti ja pääsin kyllä jyvälle mikä oli ollut ongelma. Mutta alastulo selästä olikin sitten toinen homma. En saanut enää jalkaa kaulan yli, kun maha oli vastassa. Eikä kärsinyt oikein mahalleen mennä, jotta olisin päässyt normaalisti alas. No loppu hyvin kaikki hyvin, alas pääsin, vaikkakin melkoisen kömpelösti. Se olikin sitten viimeinen ratsastuskerta. Ei ratsastuksesta raskaana ollut enää hyötyä kenellekään. Ei minulle, ei bebelle, eikä hevoselle.

Joskus mietin, kuinka selviän tästä ajasta, kun en pysty enää opetushevosiani ratsastamaan. Varmasti on auttanut, että minulla on melko pitkä historia opetushevosteni kanssa. He tietävät, että pomo on kentän keskellä ja saankin pidettyä niihin hyvin yhteyden tunnin aikana. Antti on mielestäni hyvä esimerkki. Hän on sellainen perus jukuriponi, joka halutessaan kenkuttaa ratsastajia. Onneksi se tottelee minua kentän keskeltä, jos ei meinaa muuten kenkkuilu loppua. Monesti riittää, kun menen esimerkiksi esteen viereen seisomaan, niin muuttuu Analla ääni kellossa saman tien. On sekin kyllä viisas.

Alma on hevosistamme vaikein. Se on iso ja raskas entinen kansallisen tason kilpaestehevonen, joka vaatii säännöllistä läpiratsastusta, jotta pysyy kunnossa. Yllättävän hyvin kuitenkin ollaan selvitty senkin kanssa, vaikken ole nyt silläkään voinut nyt hetkeen ratsastaa. Se on mennyt tunneilla melko kiltisti ja nostaa laukatkin nyt jo kaikilla ratsastajilla helpommin. Vähän pitkäksi ja raskaaksi se vaan on meinannut valua ja on vähän turhan isoliikkeinen ratsu monelle. Mutta kuitenkin se on pysynyt kaiken kaikkiaan ihan ok kunnossa.  

Olen yrittänyt ottaa tuntisuunnitelmissani huomioon, ettei hevosillani ole nyt säännöllistä läpiratsastusta. Olen hyvä keksimään tehtäviä, joiden avulla oppilaani saavat korjattua ratsujemme puolieroja ja kuuliaisuutta. Opetushevosethan meinaavat olla vähän hitaita avuille ja ratsastajien apujen käyttöön onkin kiinnitetty nyt erityishuomiota. Olen saanut opettaa ratsastuskouluissa nyt 12 vuotta ja minulle on karttunut jo jonkunlainen tehtäväpankki, joka soveltuu nimenomaan opetushevosten tarpeisiin. Ja onneksi opin niistä joka päivä lisää.

Olen kuitenkin opettajana sellainen, että minulle on tärkeää pitää oma fiilis ratsastukseen. Monesti ratsastaessani hevosiani keksin uusia tehtäviä, joilla voin yrittää sitten auttaa oppilaitani pääsemään opetushevosteni kanssa vielä parempaan lopputulokseen. Tai jos jollain oppilaallani on ratsastaessa joku ongelma, pyrin jäljittelemään sitä hevosen selässä itse, jotta ymmärtäisin mitä ratsastaja tarkoittaa ja mille hänestä tuntuu. On ihan eri aloittaa myös opetusviikko esimerkiksi oman kisaviikonlopun jälkeen. Opettaessani yritän kuvailla mille jokin asia tuntuu ja yritän kertoa miten hevonen saattaa siihen reagoida. Miten se viestittää asioita ratsastajalleen. Miten hevoset eroavat toisistaan ja miten sen luonne näkyy missäkin asiassa. Kerron, että tuossa vaiheessa usein saatan tehdä tuon hepan kanssa näin, kokeile, auttaisiko se sinua.

Kaipaan ratsastusta. Kun ratsastaa itse koko ajan hevosiaan, on sata kertaa helpompi saada niihin ote sitten opettaessakin. Ne vastaavat nopeammin ja herkemmin kaikkeen ja saa tarjottua helpommin oppilailleen ahaa-elämyksiä. Ajattelen kuitenkin, että olen onnistunut pitämään opetushevoseni ihan ok kunnossa, vaikken olekaan nyt pystynyt ratsastamaan niillä. Onni on, että olen saanut opettaa monia samoja oppilaita jo pidemmän aikaa. Se helpottaa yhteistyötä paljon.

Oma ratsastusurani on siinä pisteessä, että pääsen kohta aloittamaan työskentelyn toisen varsani kanssa. Toinen varsa kasvaa vielä mahassa ja toivon, että se syntyisi terveenä. Odotan myös, että pääsen opetushevosteni selkään. Käyn varmasti myös vanhallla estetammallani hyppimässä jotain helppoja esteratoja, että saan pidettyä jonkunlaisen fiiliksen rataesteisiin. Raskauteni tulikin hyvään aikaan, sillä kisahevoseni on siirtymässä eläkkeelle ja tulevat estetykit ovat vielä kasvamassa. Minulla on hyvin aikaa opetella uutta vauva-arkea. Olen myös ajatellut, että nyt on myös hyvää aikaa treenata ratsastuksen rinnalla monipuolisemmin. Olen aina unelmoinut osallistumisesta triathloniin. Minusta olisi kiva kokeilla sitä. Mutta sen näkee sitten myöhemmin mihin kaikkeen rahkeet ja into riittää. Unelmoida saa ja pitää.

Tavoitteet minulla on myös ratsastuskoulun toiminnan kehittämisen kannalta korkealla ja olenkin edennyt niitä kohti kaiken aikaa. Joskus alan olla vähän kärsimätön ja tuntuu, että asiat etenevät liian hitaasti. Olen kuitenkin päässyt tavoitettani kohti koko ajan. Olen saanut viimein myös koulutukseni päätökseen ja pääsen hyödyntämään niitä. Toimintamme kehittyy ja tavoitteena on tehdä siitä koko ajan entistä laadukkaampaa. Haluan tarjota asiakkailleni jatkossakin vain parasta.

Nyt odottelemme, että bebemme syntyy ja pääsemme tutustumaan häneen. Tiedän, että talliporukkamme odottaa häntä myös. Vantunmäen uuttaa pientä isäntää. 😊

Emmi <3

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *