Viljo on kiltti ja rauhallinen poika. Tai no, en kyllä tiedä, onko hän enää niin rauhallinen. Viime viikolla  muskarissa Viljo kiljui, karjui ja höpötti myös silloin, kun oli rauhallisen tunnelmoinnin aika. Siinä oli sitten vauvat ja ohjaajat ihmeissään. Sanotaanko, että Viljo otti tilan haltuun.

Viljo on oppinut mahdottomasti uusia taitoja ja harjoittelee niitä kaiken aikaa, myös yöllä. Vaikka kuinka hänet kapaloisi napakasti, osaa hän tiensä sieltä ulos ja löytyy usein väärinpäin sängystään. Viljo alkaa myös usein keskellä yötä tarinoimaan päivän kuulumisia. Onneksi hän on kuitenkin hyvä nukkuja,  nukahtaa itsekseen, eikä tarvitse siihen apua. Yöheräilyt ei olekaan mikään ongelma hänelle eikä Timolle, joka ei edes tiedä niistä mitään. Mutta minä herään kyllä, ihan joka tuhinaan ja ölinään. Joku sanoikin, että neljän kuukauden iässä vauvoilla alkaa hulinat. No ne taitaa olla meillä nyt.

Sosehommissakin ollaan päästy hyvään vauhtiin. Viljosta mukavinta on huitoa käsillä ja jaloilla ja ilakoida niin, että sosetta on enemmän kaikkialla muualla kuin suussa. Erehdyttiin yksi kerta kokeilemaan myös velliä, mutta se oli virhe. Vellissä oli käytetty eri maitokorviketta ja Viljon maha meni siitä sitten tosi kipeäksi. Oli muuten karmea yö. Kävelin ja heijasin Viljoa aamuyöllä kolmeen asti, kunnes soitettiin ja kysyttiin päivystyksestä apua. Buranaa ja maitoa ja kipu alkoi pikku hiljaa helpottumaan. Sitten lähdin sirkeillä silmillä aamulla kuudelta ruokkimaan ja tarhaamaan hevosia. Nasta aamu.

Moni kysyy, että mites teidän rytmi menee. Siihen en osaa koskaan vastata. Viljo menee yhdeksältä nukkumaan ja herää uuteen päivään seitsemän jälkeen. Muuten päivät menee, miten menee. Välillä nukutaan päiväunia enemmän, välillä vähemmän. Välillä ollaan kaupungilla, välillä kisoissa, välillä tunnin pidossa ja välillä köllitään kotona. Ehkä me ollaankin Viljon kanssa vähän sellaisia kulkureita, mennään ja tullaan milloin mitenkin. Eikä se meitä kumpaakaan haittaa, mukava kun on tekemistä, näkemistä ja ihmisiä ympärillä. Saatiin myös aikaiseksi käydä yksi päivä perheentalolla. Se oli ihan kiva mesta.

Töissä menee ihan hyvin, on helpottanut paljon, kun on päässyt taas ratsastamaan hevosia. Viljokin on ratsastanut ja se on hänestä varsin mukavaa hommaa. Vauva-arjen ja työn yhdistäminen sujuu, kun muistaa ottaa asiat riittävän rennosti eikä pingota liikaa. Aina se ei ole ihan helppoa, varsinkaan huonosti nukuttujen öiden jälkeen. Silloin ei ajatus luista ja hermot on kireällä. Ei oikein itsekään aina ymmärrä mistä kiikastaa. Vapaapäivinä voidaan tehdä Viljon kanssa ihan mitä huvittaa. Ne on ihania päiviä. Olenkin miettinyt, että sellaista se olisi varmaan jos olisi oikeasti äitiyslomalla. Mutta silloinkin voisi käydä aika pitkäksi. Puolensa kaikessa.

Viljon onni on, kun hän saa olla niin paljon joka päivä eläimien kanssa. Hevoset suhtautuvat Viljoon uteliaasti nuuskutellen häntä. Sissi-kissa köllii usein hänen vieressä. Meidän nöffipoika Uuno (70kg karvaa ja kuolaa) on myös tehokas lastenvahti. On hellyttävä seurata heitä. Viljo on selkeästi otettu osaksi heidän sekalaista eläinlaumaansa.

Ajattelin, että seuraavaksi voisin kirjoittaa omia treenikuulumisia. On menty paljon eteenpäin, mutta jonkun verran on tullut myös takapakkeja. Sitä kun ei osannut oikein odottaa, miten pitkässä viivassa raskaudesta ja synnytyksestä palautuminen on.

Seuraavaa sosehetkeä (lue sotkua) odottaen,

Emmi <3