Ajattelin kirjoittaa tämänkertaisen Coaching-koulutuksen yhdestä oivalluksestani. Aiheenamme oli melko laaja kokonaisuus liittyen henkiseen hyvinvointiin.  Teimme erilaisia harjoituksia, joista muutama liittyi itsetuntoon. Oli yksi harjoitus, jossa kuvittelimme eteemme kaksi tuolia, jossa toisessa istui henkilö, jolla on huono itsetunto ja toisessa henkilö, jolla on hyvä itsetunto. Kuvitellessani huonon itsetunnon omaavaa henkilöä, näin hänet istuvan lysyssä kädet ristissä ja pälyilevän hätäisesti ympärilleen. Hyvällä itsetunnolla varustettu istui hyvässä ryhdissä, kädet jalkojensa päällä kämmenet ylöspäin, huokuen levollisuutta. Hyvän itsetunnon omaavan kanssa oli mukava olla, kun taas huonon itsetunnon omaavan seurassa tuntui, että itsekin jotenkin hätääntyy.

Sen jälkeen pohdimme omaa itsetuntoamme tekemällä harjoitusta, jossa meidän piti osata arvioida oma itsetuntemuksemme asteikolla 1-10. Asetin itseni tasolle 9. Tehtävänämme oli pohtia miten pääsemme seuraavalle tasolle ja aloin ihmettelemään, että miksi en rankannut itseäni 10, sillä koen olevani hyvin itsevarma. En mieti tai murehdi toisten mielipiteitä itsestäni ja uskallan olla oma itseni. En koe tarvetta piiloutua tai pelkää kertoa ajatuksiani muille. Mutta sitten aloin pohtimaan tarkemmin sanaa itsetunto. Olen jotenkin aina ajatellut, että itsetunto ja itsevarmuus ovat sama asia. Siiten ymmärsin, että kyllähän ne ehkä ovatkin tai oikeastaan voisiko sanoa, että itsevarmuus on yksi itsetunnon osa.  Itsetunto on itsensä tuntemista ja itsevarmuus sitä, että on sujut itsensä kanssa. Sitten aloin pohtia tarkemmin syitä miksi en laittanut itseäni tasolle 10 ja miten pääsisin sinne, kunnes oivalsin.

Itsetuntoa pohtiessa kävimme läpi tunnelukkoja. Valitsimme omia vahvimpia tunnelukkojamme ja löysin siitä yhteyden itsetuntoni ja itsevarmuuteni kanssa.  Tapani olla työkone muita varten on yhteydessä mm. uhrautumisen ja hyväksynnän hakemisen tunnelukkoihin. Jos mietitään, miksi ahkeroin ja teen kovasti töitä, niin en suinkaan itseäni varten, vaan muita. Haen suorittamisella ulkopuolista hyväksyntää ja arvostusta, enkä pysähdy missään vaiheessa miettimään mitä itse loppupeleissä haluan tai kuuntelemaan mille minusta tuntuu. Ei minulla niin väliä, kunhan muilla on asiat hyvin, minä tulen ihan viimeisenä. Sillä olen se vahva, joka kestää kyllä viimeiseen asti. Olen kone, joka ei tunne väsymystä tai tarvetta levätä. Ja jos tunnenkin, poistan ajatukset tunteesta tekemällä vielä vähän enemmän.  En minä kuuntele itseäni, enkä tarpeitani. Joten voinko kuitenkaan sanoa olevani itsevarma, kun en lainkaan kuuntele itseäni? Eikö itsetunnolla ja itsevarmuudella ole kuitenkin jonkunlainen yhteys toisiinsa?

Olen usein miettinyt, mitä tarkoitetaan kun sanotaan monen esittävän itsevarmaa, olematta sitä kuitenkaan oikeasti. Mietin, onko keinomme takertua materiaan ja filttereihin yksi keino esittää itsevarmaa? Tai yritämmekö näyttää itsevarmuuttamme suorittamalla, hakemalla menestystä ja tekemällä mahdollisimman kovia tuloksia? Teemmekö noita asioita toisia varten, ajattelemmeko omia  tarpeitamme? Olemme koneita, jotka suorittivat tehtävänsä tai elämme täysin jonkun roolin vallassa. Teemme tuloksia, jotta saamme arvostusta muilta.  Joten pystymmekö sanomaan, että olimme toimissamme sitten oikeasti täysin itsevarmoja, jos emme loppupeleissä ollenkaan huomioineet tai ehtineet kuunnella omia sisäisiä tarpeitamme? Esitimmekö itsevarmuuttamme ja haimme vain hyväksyntää muilta? Ihmisen perustarve on kuitenkin tulla hyväksytyksi ja kuulluksi. Mutta kyllähän minä tunnen itsevarmuutta suorittaessani jotain tehtävää, jossa koen olevani hyvä. Mutta onko se itsevarmuutta vai suoritusvarmuutta? Mitä oikeastaan on itsevarmuus?

Pohdin, että ollakseen oikeasti itsevarma eli sujut itsensä kanssa, on ehkä kuitenkin ensin osattava kommunikoida ja kuunnella itseään. Sillä jos on tuntematon ajatuksineen itselleen, miten voi sanoa olevansa itsevarma eli varma itsestään? Mietin, että ehkä hyvä itsetunto ja hyvä itsevarmuus kulkevat käsikädessä. Olen ehkä ajatellut itsevarmuuden vähän väärällä tavalla. Mietin, onko itsevarmuus kuitenkin ennen kaikkea ihmisen sisältä tulevaa, aitoa itsensä tuntemista ja kuuntelemista? Ei materiaa, filttereitä tai suorituksia. Uskon myös, että hyvä itsetunto on tärkein porras kohti menestymistä. Kun on hyvä itsetunto, kuuntelee ja oppii tuntemaan itsensä ja tietää missä on hyvä. Voiko sitten vasta sanoa olevansa oikeasti itsevarma?

Toivottavasti ymmärsitte mitä ajoin takaa. Oli vaikea pukea ajatuksia sanoiksi tämän asian suhteen. Mitä ajatuksia tämä teissä herättää?

Emmi <3