Ratsastuksessa, kuin varmasti muissakin harrastuksissa, huoltajille pätee kolmen K:n ohje. Kuljeta, kustanna, kannusta. Ratsastuskoulut ja tallit sijaitsevat harvoin aivan kaupungin keskustassa. Talleille voi olla pitkäkin matka, eikä joukkoliikenne saata kulkea perille. Tällöin esiin astuu vanhempien ohjeista ensimmäinen, kuljeta. 

Lapset ja nuoret ovat riippuvaisia kyydeistä, tallille tullaan useasti jo hyvissä ajoin ennen tuntia tai valmennusta ja lähdetään vasta, kun heppa on saatu hoidettua pois. Hevosten hoitaminen on osa harrastusta. Kyytien järjestäminen on vanhempien vastuulla varsinkin, kun puhutaan pienistä harrastajista. Kaikenlaiset kimppakyydit muiden tallilaisten kesken ovat myös hyviä vaihtoehtoja. Jos ratsastuksessa aloitetaan kilpailemaan, ollaan myös useasti vailla kortillista heppatrailerin vetäjää ja vetoautoa. Voisikin melkein sanoa, että mitä pidemmälle ratsastuksessa edetään, sitä enemmän se kuljettamiselta vaatii. Tietysti kuulee aina jaarittelua, että kyllä ennen vanhaa ajettiin pyörällä tai käveltiin pitkiäkin matkoja tallille. Mielestäni ylipäätään entisen ja nykyisen ajan vertailu ei ole kovin järkevää. Toki ei voi kiistää, ettei pyöräilystä tai kävelystä tallille olisi paljon hyötyäkin. On totta, että lasten ja nuorten arkiliikunnan määrä on koko ajan vähenemässä. Siksi onkin ensiarvoisen tärkeää, että valmentaja sitouttaa valmennettavansa huolehtimaan fyysisestä kunnostaan muutenkin kuin ratsain. Ilman riittävää fyysistä kuntoa, ei kehitystä tapahdu. Samalla ajattelemme myös hevosiamme. On huomattavasti helpompi kantaa ratsastajaa, jolla on hyvä vartalonhallinta.

Jos käy ystävän luona silloin tällöin hevosen selässä, ei voida vielä puhua säännöllisestä ratsastuksen harrastamisesta. Moni aloittaakin ratsastusharrastuksen ratsastuskouluissa, ratsastustunneilla kerran viikossa. Tässä vaiheessa kolmen K:n ohjeesta esiin astuu kustantaminen. Ratsastuskouluissa ratsastaminen on useasti kaikkein riskittömintä taloudellisesti. Ratsastajille tarjotaan koulutettu ja turvallinen hevonen, jonka kanssa voi ratsastaa koulutetun opettajan valvonnassa. Suurin vastuu hevosesta ja ratsastuksesta on tällöin ratsastuskouluilla. Jos ratsastuskouluhevosilla kilpailee, on hevosista otettava tällöin enemmän vastuuta. Mutta kuitenkin hevosen sairastuessa tilalle järjestetään usein toinen ratsastuskouluhevonen ja eläinlääkärikulut jäävät hevosen omistajan eli ratsastuskoulun maksettavaksi. Kun hankitaan oma hevonen, kasvaa vastuu ja kustannukset. Siis jos halutaan harrastaa edelleen säännöllisesti ratsastusta. Saatikka kilpailla, jolloin kustannukset ovatkin jo reilusti isommat. Tapahtuipa ratsastaminen omalla tai vieraalla hevosella, siinä kehittyäkseen, on sitä harrastettava säännöllisesti. Ratsastus on taitolaji, jossa toistot opettavat. Jos aikoo kehittyä ja kilpailla, on laadukkaita toistoja lisättävä. Tämä tarkoittaa usein kustannusten kasvamista.

Tärkeimpänä ohjeena huoltajille on kuitenkin kannustaminen. Tapahtuipa ratsastus millä tasolla tai missä mittasuhteissa tahansa, kannustamisen merkitys on suurin. Varsinkin kun puhutaan lapsista tai nuorista, saatetaan olla vielä hyvinkin epävarmoja itsestään ja kyvyistään.  Tehokkain tapa oppia, on positiivinen ja kannustava oppimisilmapiiri. On yksilöllistä mikä määrä kannustusta riittää kullekin, me kaikki olemme erilaisia. Toiset toivovat, että huoltajat tulevat katsomaan ratsastusta, kun taas toisille riittää, että saa kertoa mitä tunnilla tai tallilla tapahtui. Toiset harrastajat kärsivät taas siitä, ettei luoteta omiin taitoihin ja anneta mahdollisuutta itsenäistyä, vaan huoltajat tulevat väkisin mukaan tallille. Kannustaminen onkin ennen kaikkea harrastajan kuuntelemista. Kehoitan myös miettimään, kuinka asiat kotona ilmaisee. Ei ole ehkä järkevää valittaa lasten ja nuorten kuullen, että hitsi kun tallille on pitkä matka ja on niin kallis harrastus.  Tuntuu, kuin olisi lapsen tai nuoren vika, että on valinnut tämän huonon harrastuksen ja nyt kärsitään siitä. Eikös se huoltaja kuitenkin ollut se, joka antoi luvan aloittaa harrastuksen? Eikös huoltajan vastuu ole myös rajata missä mittasuhteissa harrastaja voi harrastaa?  Ymmärrän, ettei syylistäminen ole varmasti pohjimmiltaan kenenkään huoltajan tarkoitus, mutta sille se voi lapsesta tai nuoresta tuntua. Ja tämä, jos joku, syö tehokkaasti harrastajan motivaatiota.

Ilman kolmea K:ta, on hankala harrastaa ja kehittyä siinä. Ratsastajan huoltajat ja valmentajat ovat ratsastajan tukipilareita. Jokaisen menestyvän ratsastajan takana on aina joku, joka uskoi häneen ensin. Uskomista on nimenomaan tämä kolme K:ta, kuljeta, kustanna ja kannusta. Työssäni olen saanut nähdä monenlaisia perheitä ja harrastajia. On yksilöitä, jotka ovat käyneet tallilla aina ilman vanhempiaan ja menestyneet silti erinomaisesti. Kuin myös heitä, jotka jakavat huoltajiensa kanssa kaiken harrastuksessaan ja menestyneet myös hienosti. Molemmilla ääripäillä on ollut kuitenkin takanaan juuri nämä huoltajat, jotka ovat noudattaneet tätä kolmen K:n ohjetta.  Ratsastusharrastuksessa huoltajien roolilla on suuri merkitys. Tunnenkin suurta kiitollisuutta niistä mahdollisuuksista, joita valmennettavieni huoltajat ovat tarjonneet meille.  Ilman teitä, olisi jäänyt monta hienoa hetkeä kokematta. Kiitos luottamuksesta. Monesti sanotaankin, että ratsastus on hyvä harrastus, koska se vaatii harrastajaltaan sitoutuneisuutta. Tallilla ollaan arki-illat ja viikonloput ollaan kisoissa. Opitaan vastuullisuutta, kun huolehditaan hevosista. Jotta harrastus säilyy, tarvitaan huoltajia. Niitä huoltajia, jotka osaavat kolmen K:n ohjeen. Sillä pääsee pitkälle. 

Emmi <3