Ratsastajan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on hyvä vartalonhallinta. Hevonen on liikkuva alusta, joten tarvitaan riittävää lihaskuntoa, joustoa, nopeutta ja ketteryyttä, jotta kommunikaatio hevosen kanssa voi onnistua. Ratsastajan tehtävä on pyrkiä mukailemaan hevosen liikettä ja tukea sitä. Monesti sanonkin ratsastajilleni, ettei ole tarkoitus, että hevosen liike pompottaa teitä, vaan teidän tehtävänne on pompotella hevosen liikettä. Kun hevosen ja ratsastajan liikkeet kohtaavat, voi ratsastus onnistua.

Kun on raskaana, vartalon painopiste muuttuu. Keskivartalon tuki häviää vatsalihasten väistyessä vauvamahan tieltä. Kun vauva on saatu maailmaan, alkaa hänen kantamisensa paikasta toiseen. Ryhti painuu kumaraan ja niska jännittyy. Hartiat nousevat korviin. Toisilla saattaa myös selkä kipeytyä.  

Ensimmäistä kertaa noustessani synnytyksen jälkeen satulaan olin yllättynyt kuinka tasapainoni piti. Hevosen liike ei tuntunut pahalta. Hyppääminenkin sujui. Mutta kun keskivartalon tuki puuttuu, tekee se harjoitusravista haastavaa. Myös siirtymisissä vartalo heilahtaa väkisin, eikä niistä saa tasaisia mitenkään.  Nyt neljän kuukauden jälkeen synnytyksestä, on siirtymiset edelleen haastavia. Ei ole riittävästi puhtia keskivartalossa, että jaksaisi pitää vartalon hiljaa. Toinen haastava asia on hyvän ryhdin säilyttäminen. Vartalo meinaa painua väkisin kasaan.

Pyysin apua oman treenaamisen aloittamiseen siihen perehtyneeltä äitiysliikuntavalmentajalta. Onneksi tein niin, sillä olisin aloittanut treenit ihan liian kovaa ja ihan liian suurilla painoilla. Valmentajan kanssa aloitimme esimerkiksi punnertamisen ihan vaan etunojassa tankoa vasten. Vatsoja olen päässyt tekemään vasta nyt ja senkin hyvin varoen pienellä liikkeellä. Eniten minua on yllättänyt, kuinka haastavaa juokseminen on ollut. Ennen raskauttani juoksin pitkiäkin lenkkejä, rakastan juoksemista. Mutta tällä hetkellä en vieläkään kunnolla kärsi juosta. Mikäli juoksen yhtään pidempään, tunnen pistelyä ja painetta, eikä se ole hyvä juttu.

Tällä hetkellä treeneihini kuuluu yksi räjähtävyyttä ja nopeutta vaativa lihaskuntotreeni, yksi liikkuvuus- ja lantionpohjatreeni ja kaksi kestävyyskuntotreeniä, toinen mäkivetoja tehden ja toinen matalasykkeinen pidempi kävelylenkki. Treenit ovat olleet helppo ottaa mukaan vauva-arkeen. Kestävyystreenien aikana Viljo on vaunuissa mukana. Kun hän nukahtaa, pääsen tekemään mäkivetoja. Monesti myös lämmittelen lihaskuntotreeneihin kävelemällä lyhyen vaunulenkin. Tulen tekemään treenin sitten sisälle Viljon nukkuessa ulkona rattaissa. Viljosta on myös hyvin hauskaa seurata treenejä, jos joskus hän sattuukin heräämään kesken kaiken.

Tärkeintä on ollut hyväksyä se, ettei kroppa ole vielä samassa jamassa, kun se oli ennen raskautta. On oltava kärsivällinen ja annettava aikaa. Jos on ollut yhdeksän kuukautta raskaana, menee vähintään toiset yhdeksän kuukautta palautua siitä. On myös hyväksyttävä, ettei vartalo palaudu koskaan entiselleen. Raskausarvet ovat muistona yhdestä elämän mullistavimmasta kokemuksesta. Huomasin myös kuinka lepo tekee hyvää. Yksi viikko olin vähän flunssainen ja jätin treenit väliin. Seuraavalla viikolla taas treenejä aloittaessani olikin yhtäkkiä paino pudonnut ja vireystila oli ihan toinen. Treenit kulki! Haastavaa on ollut opetella lantionpohjatreenejä. Niissä joudun todella keskittymään.

Painoa minulla on vielä 6kg ylimääräistä ja toivon niiden karisevan mahdollisimman pian. Muuten asialla ei olisi kiire, mutta työssäni minun tulee ratsastaa pieniäkin poneja ja tuo 6kg on niille jo paljon. Haastavinta on kuitenkin se, että minulla on koko ajan jatkuva univaje yösyöttöjen takia. Samoin säännöllisen ruokarytmin pitäminen on vielä haastavaa. Jotenkin tuntuu, että edelleen opettelemme uutta arkea, joka kylläkin muuttuu vähän väliä. Meillä ei ole vielä säännöllistä rytmiä oikein minkään asian suhteen.

Ratsastaminen on super kivaa ja tekisin sitä mielelläni kaiken aikaa. Siinä haasteena on löytää Viljolle aamupäivisin hoitajia, kun illalla on sitten hepat tunneilla. Onneksi talliapurini Marita on hyvä lasten kanssa ja onkin yhden jos useammankin kerran katsonut Viljoa, kun ratsastan. Ratsastus sujuu ihan hyvin, vaikkakin se on vielä vähän heiluvaa. Kunhan keskivartalo palautuu ja kuntoutuu, helpottuu sekin. Valmennukseen olisi myös kiva päästä, mutta siihen menee vielä hetki. En halua mennä sellaiseen puolikuntoisena.

Postailen taas aika ajoin treenikuulumisia. Odotan, että pääsisin takaisin juoksuharrastuksen pariin. Mutta senkin aika tulee vielä. Ajattelin myös kirjoittaa, kuinka olen oppinut ihan uudenlaista läsnäoloa vauvan myötä. Olen oppinut ja löytänyt keinoja maadoittua ja olla läsnä, vaikka se on edelleenkin tämmöiselle suorittajalle vähän haastavaa.

Seuraavaan kertaan,

Emmi <3