Blogi

Pikku Patruuna 2003-2022

25.05.2022

Opekollegallani oli hevonen, joka ei sopinut isoon ratsastuskouluun, vaan tarvitsi valmennuspainoitteista toimintaa pysyäkseen kunnossa. Sovimme, että hevonen on meillä kokeilussa ja sinne tielle se sitten jäikin. Kyseinen hevonen on ensimmäinen opetushevoseni Dexa. Samalla reissulla haettiin ystävälleni uusi hevonen nimeltään Pikku Patruuna. Patua käytiin koeratsastamassa jo aiemmin ja se oli tuttu jo entisestä elämästään. Siitä lähti historiamme Patun kanssa. Patu asusteli jonkun aikaa meillä ja auttoi silloin tällöin tunneilla. Vieraili se välillä toisellakin omistajalla Joensuussa, mutta palautui meille takaisin siltä reissulta. Patun omistaja Marita satutti jalkansa ja hän tarvitsi jatkossa hevosen, joka olisi pommin varma, sillä putoamisia ei tarvitsisi enää tulla. Siihen Patua parempaa ratsua ei olisi voinut toivoa.

Sain kokea Patun kanssa jos jonkinlaisia hetkiä. Kerran laitoin sen ruunien kanssa laitumelle, mutta palatessani tarhoille löysinkin sen tammojen laitumesta. Siellä se sitten charmanttina miehenä nauratti tammoja ja tammat oli onnessaan. Kerran minulta varattiin yksäri yllätykseksi varaajan puolisolle. Selvisi kuitenkin, että yksäri ei ollutkaan puolisolle mieluinen, sillä hän oli lopettanut ratsastuksen aikoinaan tapaturmaisesti. Vapisten pelosta hän kuitenkin suostui nousemaan Patun kyytiin ja myöhemmin itki onnenkyyneleitä sen selässä. Me selvittiin Patun kanssa yhteistyössä siitäkin. Patu teki meillä ratsastuskoulun tunteja ja oli pienten ratsastajien luottoratsu. Patulla ei juuri hypätty, mutta aina kun se sai mennä vaikka ihan pienenkin ristikon, oli se onnensa kukkuloilla. Patu opetti myös varsaani käytöstavoille ja sieti aina uudestaan ja uudestaan sen leikkiä ja höykkyytystä. Aamuisin Patu oli kova hörisemään ja piti sillä huolen, ettei vaan jää ilman evästä.  Mutta nyt Patun karsina on tyhjä.

llman Patun omistajaa Maritaa, ei se olisi todennäikösesti selvinnyt näinkään pitkälle. Patun etujalkojen rakenne oli vähän haastava ja niitä jouduttiin operoimaan useampaan otteeseen. Marita antoi Patulle monta uutta elämää. Nyt kuitenkin oltiin tilanteessa, jota ei enää pystytty korjaamaan. Suurinta rakkautta hevosta kohtaan onkin se, että siitä osaa päästää irti, kun on sen aika. Surun tunne on tukahduttava, mutta ajan myötä se onneksi muuttuu ja muotoutuu myös lämpimäksi muistoksi. Ilman Patua, minulta olisi jäänyt monta laukannostoa ja pohkeenväistöä opettamatta. Olisi jäänyt antamatta ratsastuksen iloa myös niille ihmisille, jotka eivät olisi uskoneet sitä enää koskaan saavansa. Patu opetti kärsivällisyyttä ja piti huumorin aina yllä. Patua ei voinut ottaa koskaan liian vakavasti, sillä se ei sitä tehnyt itsekään. Kiitos Patu Sinulle kaikesta, olet sydämessäni aina.

Patun muistoa kunnioittaen,

Emmi <3

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.