Tällä viikolla oli Viljon 2kk neuvola. Kaikki oli kuten piti, hän on jo topakka mies. Lääkäriä ihmetytti, kun Viljo nauroi hänen tutkimuksilleen. Useammat vauvat kuulemma edes vähän itkevät, mutta ei Viljo. Hän onkin rauhallinen jeppe. Neuvolakäynnillä lääkäri kysyi minulta, kuinka olen toipunut synnytyksestä ja miten arki rullaa. Tuli puhe, että aloitin työt 1,5 viikkoa synnytyksestä. Hän hämmästyi. Pelkäsin, että hän ripittää minua kuinka huono äiti olen, kun en ole ollut vauvani kanssa. Mutta hän kysyikin, että kuinka ihmeessä jaksan?  Ai kuinka minä jaksan? No eihän tässä mitään.

Eihän tässä mitään. Katkonaisia öitä, aikatauluttamista ja uudelleen aikatauluttamista, kun edellinen meni pieleen. Kun Viljo nukkuu, alkaa paperityöt, tuntisuunnitelmat, laskutukset, heppalistat, asiakkaille viesteihin vastaaminen ja kaikenlainen yrityksen ja omien juoksevien asioiden hoitaminen. Tallista tulee viestiä, rehut loppuu, karsinan seinä hajalla. Nannit ja vaipat loppuu, lähdettävä kauppaan. Siivottavakin olisi, kun on nöffin kuolaa ja karvaa koko kämppä täynnä. Puhumattakaan hiekasta, mitä kissat tuovat tassuissaan sisälle. Ruoka pitäisi tehdä, täytyy keretä syödä. Kun Timo saapuu töistä, on kiirehdittävä illaksi tunnin pitoon. Sitten aamuheinät tarhoihin ja iltaruokinta. Jos vielä on puhtia, touhuan jotain varsan kanssa. Sitten tulen sisälle ja alkaa Viljon nukutus. Että ei kai tässä mitään?

Viikonloppuna oltiin Ypäjällä Tuntiratsastajien Mestaruuskisoissa. Meiltä Vantunmäeltä mukana oli kuusi ratsastajaa ja kuusi hevosta. Menestystä tuli ja se tuntui mukavalta. On palkitsevaa nähdä oman työn tulosta. Siellä ollessamme kuitenkin mietin, kuinka mukava olisi kokeilla olla hetki ihan tavallinen äiti. Olla hetki tavallisesti äitiyslomalla. Käydä vauvauinneissa, kahviloissa. Viettää yksi kokonainen päivä pelkästään vauvan kanssa. Ypäjän kisareissu on tiukka jo ihan ilman pientä vauvaa ja synnytyksestä palautuvaa kroppaa. Mutta niin vaan siitäkin selvittiin.

Hevosyrittäjyys ja uran rakentaminen on ollut minulle aina tärkeää. Se on ollut suuresti osa minua ja identiteettiäni. Olen uranainen, olen aina ollut. Mutta nyt minulla on myös toinen rooli, olla äiti. Koen ajoittain hyvinkin ristiriitaisia tunteita tästä yhtälöstä. Kuinka sovittaa kaksi itselle tärkeää asiaa niin, että olisi molemmissa riittävästi läsnä? Välillä ajattelen, että paskat hevosista, lopetan koko homman, minulle on tärkeämpää olla äiti. Mutta sitten illalla pitäessäni tunteja ajattelen, että helvetti olen tässä kyllä hyvä. Mitä muuta minä muka tekisin työkseni? Nautin kovasti työstäni.

Meillä on elämässämme monta eri roolia. Voi olla esimerkiksi äiti, sisko, puoliso, tytär, ystävä, valmentaja, työkaveri ym. On täysin ok, että välillä joku toinen rooli on enemmän pinnassa ja toiset jäävät vähän taka-alalle. Kun opettelee uutta rooliaan äitinä, tuntee epävarmuutta riittääkö varmasti ja osaako kaiken. On suuri asia olla yhtäkkiä vastuussa toisesta ihmisestä. Ihmisestä, joka on täysin riippuvainen sinusta. Menee aikaa sopeutua. Mutta tarvitseeko sitten luopua elämänsä muista rooleista? Voisiko olla äiti ja ystävä? Äiti, joka on myös yhtä aikaa yrittäjä, valmentaja? Ridaope? Olisikin hyvä kartoittaa itselleen, mitä kaikkia rooleja elämässä ylipäätään on. Mitä tunteita ne tuo mukanaan ja mitä ne merkitsevät? Mitä rooleja haluaa vahvistaa? Onko jotain mistä haluaa luopua? Mitkä roolit tuovat iloa?

Minulle on tärkeää olla äiti Viljolle. Äitiys tuntuu ihanalta. Viljo on niin rakas, että sydämeni ihan pakahtuu. Mutta minä olen myös ridaope ja yrittäjä. Olen hyvä työssäni ja se on osa minua. Haluan olla myös ystävä rakkaille ystävilleni. Sisko ja tytär. Kummitäti. Puoliso elämänkumppanilleni ja parhaalle ystävälleni. Joten vaikka välillä tuntuu, että tämän kaiken yhdistäminen on haastavaa, on se lopulta kuitenkin sen arvoista. Opettelen uutta arkea ja välillä se on jo tosi sujuvaa. Välillä kaikki meneekin sitten ihan kunnolla pieleen ja väsyn niin, että olen valmis heittämään hanskat tiskiin. Mutta sitten kun kaikki on tasapainossa, tunnen olevani todella onnellinen. Se tunne motivoi minua. 

Tulevana lauantaina pääsen olemaan minulle tärkeässä roolissa, olemaan ystävä. Pidämme nimittäin varpajaisiani ystävättärieni kanssa. Minulle tulee varmasti ikävä Viljoa, mutta on ihanaa nähdä ystäviä ja olla läsnä heillekin. Sitä paitsi Viljosta on varmasti kiva olla välillä iskänkin kanssa. Heillä kun tuntuu olevan aina melkoista hupia yhdessä.

Lempeyttä ja hyväksyntää, uuden opettelua ja ymmärtämistä.

Emmi <3