”Maanantain ja tiistain välinen yö, klo 24. Nousen sängystä, hirveä pissahätä. Yhtäkkiä märkää valuu pitkin reisiä. Tajuan, että lapsivedet menivät, kirkasta nestettä pitkin makkarin lattioita. Käyn suihkussa. Haen talouspaperia ja tolua. Sytytän makkariin valot ja puunaan lattiat. Sitten sammutan valot ja jatkan unia. Aamulla herään klo 6, Timo on lähtenyt töihin. Soitan naistenklinikalle ja kerron, että vedet menivät. Ei supistele. Käskevät tulla illaksi sairaalaan. Käynnistys oli varattu keskiviikko aamulle klo 10. Yliajalla mennään ja roimasti. Jospa Jyräys syntyisikin nyt ilman käynnistystä. Soitan Timolle töihin ja kerron tilanteen. Hän yllättyy, kun kerron vesien menneen. Ei hän vaan ollut huomannut mitään. Timo ja Timon ultimaattiset unenlahjat.

Päivän aikana tunnen hentoisia supistuksia, jotka eivät tee kipeää. Niitä tulee melko säännöllisesti. Illalla lähdemme ajelemaan kohti Kuopion sairaalaa. Pysähdymme ostamaan jätskit. Matkalla supistukset jatkuvat samanlaisina. Kun saavumme sairaalaan, meidät vastaanottaa melko hiljainen kätilö, joka ottaa minusta käyrät. Mietin mielessäni, että toivottavasti hän ei tule synnytykseeni, liian tosikko makuuni. Käyrien jälkeen lääkäri tutkii tilanteen. Jyräys on jo ihan alhaalla, paikat 4cm auki. Kerron, että pelkään joutuvani leikkuupöydälle vauvan ison koon takia. Lääkäri kertoo alatiesynnytyksen olevan täysin mahdollinen kohdallani, mutta kertoo myös sektion olevan sellainen vaihtoehto, mitä ei tarvitse pelätä. Sen jälkeen menemme Timon kanssa odottelemaan hetkeksi yhteisiin tiloihin, jossa syön iltapalaa.

Meidät tulee hakemaan uusi kätilö, Minna nimeltään. Hän on reipas ja topakka, todellinen synnyttäjien personal trainer. Hän esittäytyy ja kertoo olevan kätilöni synnytyksessäni. Olen iloinen. Juuri tuollaista kätilöä toivoin. Lähdemme synnytyssaliin. Minna kertoo meille synnytyksen kulusta ja erilaisista asennoista ja kivunlievitysmenetelmistä.  Hän lähtee ja jäämme hetkeksi Timon kanssa kahdestaan huoneeseen.

Noin klo 22 supistukset alkavat voimistua ja tuntua kipeämmiltä. Kätilömme tulee huoneeseen, kokeilemme Tens-laitetta. En pidä siitä lainkaan. Laitamme selkääni lämpöpusseja, ne auttavat hieman. Minun on helpoin olla seisaallani. Sen jälkeen lähden suihkuun, lämmin vesi tuntuu hyvältä. Supistukset kuitenkin kovenevat koko ajan. Seuraavaksi kokeilen ilokaasua. Se humahtaa nuppiin ja vie terävimmän kivun hetkeksi. Tunne on kuin Sampijuhlilla noustessa turhan monen viinilasin jälkeen pöydästä. Makaan sängyssä ja voivottelen kipua. Euroviisujen karsinnat ovat käynnissä, Käärijä seuraavana. Timo ja kätilömme Minna laittavat telkkarin volat kaakkoon. Kuulen supistusten välillä Cha Cha Chaa ja mietin mitä ihmettä täällä tapahtuu.

Puolenyön aikoihin lähden uudestaan suihkuun. Kivut yltyvät ja alkavat olla jo sitä luokkaa, etten tiedä miten päin olisin. Minna pistää minulle olkapäähän kipulääkettä, joka auttaa hetkeksi. Kunnes kivut voimistuvat entisestään. Hänen kysyessä kiputuntemuksiani kerron niiden olevan jo sitä luokkaa, etten pysty enää olemaan. Ne ovat maksimaaliset. Minna kutsuu anestesialääkärin, joka laittaa minulle epiduraalin. Ja sitten kivut loppuvat kuin seinään. Makaan sängyssä ja oloni on hyvin raukea. Laitamme pähkinäpallon jalkojeni väliin. Nukahdan.

Herään klo 2 maissa, kun Minna saapuu huoneeseen ja pyytää minua käymään pissalla. Jalkani kantavat hyvin, eikä vessassa käynti tuota ongelmaa. Jatkan nukkumista. Klo 4.30 Minna saapuu taas ja pyytää käymään vessassa. Yritän pissata, muttei pissaa tule. Minua inhottaa ajatus katetroinnista, mutta se on tehtävä, etten tunne turhaa kipua rakon ollessa täynnä. Yllätyn, kun se ei tunnu juuri miltään. Pelkäsin turhaan. Jatkan unia.

Klo 5 maissa Minna tutkii minut ja kertoo paikkojen olevan täysin auki, voin alkaa ponnistaa kun sille tuntuu. Lääkkeet lopetetaan. Klo 6 alan tuntea selvemmin ponnistuksen tarvetta. Harjoittelen ponnistamista seisten ja kyljellään, vaihtelen asentoja. Saan hyvin otteen ponnistuksesta, siirryn takaisin sängylle. Kätilömme Minna kannustaa, Timo on toisella puolella tukenani. Ponnistan ja rentoudun. Uudelleen ja uudelleen. Kuluu 20 minuuttia ja Jyräys syntyy. Hallitusti ja rauhassa. Hänet nostetaan rinnalleni. Kaikki kipu katoaa. Mieleni on tyyni. Ajattelen, että jumalauta olen kova muija. Tuohon ei ihan kuka tahansa olisi pystynyt.”

Kun raskauteni meni yliajalle ja vauvan painoarvio oli suuri, aloin jännittää synnytystä. Olin varma, että hänet joudutaan leikkaamaan. Tai sitten ajattelin, että alatiesynnytys pitkittyy ja joudutaan käyttämään imukuppia tai muita aputoimia, jotta hänet saadaan syntymään. Kyssillä niin minut tutkinut synnytyslääkäri, kuin kätilöni Minna loivat minuun uskoa, että alatiesynnytys onnistuu kyllä. Minna kehotti käyttämään urheilu- ja ratsastustaustaani hyödyksi. Ja niin teinkin. Vaikka supistuskipu oli mieletön, sain hyvin apua siihen epiduraalista. Ponnistusvaiheessa osasin käyttää lihaksia, sillä nehän ovat juuri ne lihakset, mitä me ratsastajat käytämme ratsastaessa. Sanoisin, että kaikkein tärkein oli osata renotutua täydellisesti synnytyksen aikana. Silloin lihakset jaksoivat tehdä hyvin työn ja vauva saattoi syntyä maailmaan. Hallitusti, ilman isoja repeämiä tai komplikaatioita.

Kaiken kaikkiaan synnytys oli minulle uskomattoman hieno kokemus. Aivan turhaan jännitin sitä. Kätilömme oli mieletön. Voisin verrata synnytystä tosi kovaan urheilusuoritukseen. Siinä käytetään voimaa aivan maximaalisella teholla ja kuunnellaan kehoa. Hyötyä on hyvästä kehontuntemuksesta ja lihaskunnosta. Jos minun täytyisi antaa vinkki tulevalle synnyttäjälle se olisi varmasti sellainen, että kannattaa valmistautua siihen kuten kovaan urheilusuoritukseen. Levätä, syödä ja juoda. Lukea tietoa, prepata kehoa ja mieltä sitä varten. Ja muistaa, että siihen meidät naiset on tehty. Synnytys on täysin luonnollinen asia, eikä siitä kannata tehdä liian suurta numeroa. Keho kyllä kertoo mitä tehdä, kun sitä malttaa vain kuunnella. Synnytystä ei tarvitse pelätä. Koen sen olleen kohdallani voimaannuttava kokemus.

Emmi <3