Kävimme kummityttöni kanssa lomareissulla ja meillä oli tosi kiva reissu. Kävimme Porissa, Yyterin hiekkarannoilla sekä kiipeilemässä seikkailupuisto Huikeessa. Yövyimme ihanassa Villassa ja kävimme myös kylpylässä rentoutumassa. Meillä oli ihana yhteinen tyttöjen reissu. Lomailu on aina mukavaa, mutta näin yrittäjälle se tuo myös mukanaan omia haasteita. Vaikka emme viipyneet lomalla kuin muutaman päivän, oli kuitenkin melko paljon järjestelemistä, että sinne päästiin. Lomalta palatessamme kotona odotti roppakaupalla rästissä olevia töitä.
Ratsastuskouluyrittäjänä vastaan ratsastuskoulumme toiminnasta ja kaikesta siihen liittyvästä. Minulla on yksi työntekijä, joka auttaa minua hevosten hoitamisessa muutamana päivänä viikossa, mutta muuten vastaan kaikesta yksin. Ajanhallintaa helpottaakseni olen ottanut itselleni käyttöön kalenterin, johon merkkaan kaiken mitä minun tulee muistaa ja aikataulutan arkeani sen avulla. Kun muistettavat asiat kirjoittaa ja kalenteroi ylös, niitä ei tarvitse enää miettiä. Voi luottaa, että ne tulevat hoidettua. Tämä antaa mahdollisuuden ottaa rennommin ja antaa tilaa uusille ajatuksille ja ideoille, joita minulla tuntuu tulevan koko ajan.
Vaikka kuinka hyvin olin järjestellyt lomani, oli minulla kotiin palatessani vastassa kasapäin hommia. Moni asia oli akuutti eli ne täytyi tehdä mahdollisimman pian. Ajattelin, etten ehdi kalenteroida niitä, vaan aloin suinpäin hommiin. Juoksin koko viikon kieli vyön alla, että sain kaikki työt tehtyä. Tämä taas toi minulle kiireen ja stressin tunteen. Suoritin asioita hätäisesti ja nopeasti. Aamuisin herätessäni mietin paniikissa, mitä kaikkea on tekemättä ja se rytmitti päivääni. Olin hermostunut koko ajan ja ihmettelinkin välillä mikä minua niin hermostuttaa. Sitten ymmärsin.
Olemme puhuneet Couching-koulutuksessamme kognitiivisesta kolmioista, joiden kolme kärkeä ovat tunteet, toiminta ja ajatukset. Nämä kolme kärkeä muodostavat ns. kehän, jolla me toimimme. Esimerkiksi palatessani lomalta ajattelin, että minulla on niin paljon töitä, etten ehdi enää kalenteroida niitä. Tämä taas johti hätäiseen ja kiireiseen asioiden suorittamiseen, joka toi stressin ja ahdistuksen tunteen. Mutta entäs jos olisinkin lomalta palattuani ajatellut, ettei minun tarvitse käyttää kuin kymmenen minuuttia viikkosuunnitelman rakentamiseen? Olisin noudattanut toteuttamaani suunnitelmaa tietäen, että saan kaiken tehtyä. Minun ei olisi tarvinnut paniikissa yrittää muistaa kaikkea ja höseltää tekemään niitä. En olisi tuntenut niin suurta kiireen ja ahdistuksen tunnetta ja olisin ollut stressittömämpi tietäessäni, että hommat tulee hoidettua. Minua olisi helpottanut tieto, että kaikki on kirjoitettu ylös, eikä niitä tarvitse yrittää muistaa. Olisin saanut myös aikaa pohtia, onko kaikki todella niin akuutteja hommia, kuin ajattelin.
Tätä voi peilata hyvin myös ratsastusmaailmaan. Jos ajattelemme, että putoamme hevosen selästä, alamme tuntea pelkoa ja toimintamme muuttuu hätäiseksi. Tai esimerkiksi joku on tallilla kertonut, että hevonen ei anna tarhassa kiinni. Ajattelemme sitä mennessämme sen luokse. Tunnemme epävarmuutta ja kävelemme hevosen luo varoen. Hevonen aistii sen ja ei tule lähellekään meitä. Tai meillä on ollut tosi hyvä päivä ja tunnemme iloa tulessamme tallille. Ajattelemme, että ratsastus menee varmasti hyvin, kun on ollut niin kivaa koko päivän ja on niin hyvä fiilis. Toimimme hyvällä mielellä ja lähdemme ratsaille. Hyvä olomme tarttuu hevoseen ja ratsastus sujuu hyvin.
Jos osaisimme havaita näitä eri kolmion osia, voisi se auttaa meitä paljon. Kun havaitsemme kiireen tunteen, pysähtyisimmekin panikoinnin sijasta miettimään, että mistä kiire tulee? Tai pelätessämme putoamista hevosen selästä pohtisimme tarkemmin pelon tunnetta ja syitä siihen, emmekä suin päin ryntäisi suorittamaan ratsastusta. Ja kun olemme iloisia, pohtisimme myös sen positiivisia vaikutuksia tekemiseemme ja ajatteluumme. Havaitsemalla ja ymmärtämällä tämän tunteet, toiminta ja ajattelu kolmion, voisimme löytää keinoja helpottaa omaa oloamme. Kun seuraavan kerran tunnet esimerkiksi kiireen tunnetta, pysähdy hetkeksi pohtimaan, miksi sinulla on niin kiire. Miten helpottaisit kiirettä? Tai kun sinulla on ollut ihana päivä ja tulet tallille niin havaitse, kuinka hevoset nauttivat olla kanssasi. Tai sinulla on kiire päivä töissä ja ajattelet, ettet ehdi pitämään ruokkista. Tulet iltapäivällä kotiin nälkäisenä ja tunnet olosi huonoksi ja kiukkuiseksi. Saatat tiuskia sitten puolisollesi tai vaikkapa lemmikillesi täysin syyttä. Mutta entäs jos olisitkin vaihtanut ajatusta niin, että ehdit varmasti haukata pienen lounaan. Sitten ei mitään näistä jälkimmäisistä asioistakaan olisi tapahtunut. Ei pahaa tunnetta, jonka seurauksena toimit muita kohtaan tökeröllä tavalla.
Mietin myös, että onni on tämä meidän lajimme. Useasti tulemme tallille kiireessä ja tunnemme stressiä. Huomaamme hevosen jännittyvän ja ymmärrämme sen johtuvan itsestämme. Rauhoitamme käytöstämme ja huomaamme hevosen alkavan ottamaan kontaktia. Hevonen alkaa haistella käsiämme ja kasvojamme ja tekee kanssamme tuttavuutta. Stressi katoaa. Tai kun ratsastamme, emme juuri mieti töitä tai kiirettä, sillä keskitymme niin kovin ratsastamiseen. Sanoisinkin, että hevoset ja ratsastus onkin yksi parhaimmista tavoista nollata ajatuksia. Hevonen on ihmeellinen olento, joka toimii peilinämme. Ne kertovat miten toimimme ja ovat läsnä kanssamme.
Olen huomannut useasti kun aloitan ratsastamaan Almalla, että alan hymyillä. Joskus hymyilyni vaihtuu jopa nauruksi ja kun nauran ääneen, Alma reagoi siihen niin, että sekin alkaa iloita. Sitten se saattaakin mennä siihen, että esimerkiksi suunniteltu kisaviimeistely muuttuukin kentällä päättömästi laukkailuun. Mutta se ei haittaa, sillä silloin todennäköisesti olimme molemmat sen tarpeessa. Kisatkin sujuvat sitten paremmin, kun emme turhaan stressaa niitä. Jos me pystyisimmekin tietoisesti vaihtamaan ajatteluamme, tunteita tai toimintaamme, voisi moni asia sujua helpommin. On muistettava, että kaikki lähtee itsensä kuuntelemisesta. Omien tunteiden, toiminnan ja ajattelun havaitsemisesta, tarkastelusta ja hyväksymisestä.
Ihanaa ja rentouttavaa sekä ajatusrikasta juhannusta toivottaen,
Emmi <3
0 kommenttia