Blogi

Tunteet

06.05.2022

Viime viikolla kirjoitin omasta tarpeestani luoda suojamuureja ja tarpeesta olla myöntämättä omaa pienuuttani. Tämän asian kirjoittaminen helpotti paljon ymmärrystä itseni suhteen ja toi jotenkin lisää myötätuntoa. Tämän ja edellisen viikon olenkin ottanut aika kevyesti, osaksi johtuen siitä, ettei kroppani ole vielä ihan täysin palautunut hevoseni kanssa sattuneesta tapaturmasta. Ja osaksi myös siksi, koska olen kokenut, että kehoni ja mieleni tarvitsee sitä. Minua on myös helpottanut oivallus, joka on niin ilmeinen, mutta helposti unohdan sen. Oivallus koskee tunteita ja niiden säätelyä. Minua helpottaa kovasti tieto, että tunteet ovat vain tunteita ja ne muuttuvat kaiken aikaa. Useasti, kun vaikka hermostun, en näe mitään pakokeinoa siihen inhottavaan tunteeseen. Mutta sitten ajattelen, että sehän on vain tunne, joka ei haittaa. Tunteethan menevät aina ohi, ne ovat vain tunteita. Mutta miten tunteet näkyvät työssäni ratsastuksen opettamisen ja hevosten parissa?

Meidän ihmisten tunteisiin vaikuttaa moni asia, kuten esimerkiksi aistit. Pimeässä olemme valppaampia, kun emme näe niin hyvin. Syödessämme jotain ihanaa ruokaa, koko kehomme ja mielemme nauttivat siitä.  Kun taas toisaalta voimme aistia myös pilalle menneen ruoan ja osaamme jättää sen syömättä ja suojella kehoamme sairastumiselta. Vaikkapa kardemumman tuoksu tuo mieleemme mummolan ja ihanan ja lämpimän tunteen. Kun tunnemme kylmää puemme lisää vaatetta, kun taas lämpimällä vähennämme niitä. Tämä kaikki on keinojamme selviytyä ja voida paremmin. Hevosilla asia on samankaltainen. Hevonen näkee esimerkiksi myrkyllisten kasvien värit selkeämmin, että osaa jättää ne syömättä. Pimeässä ja tuulisella säällä se valpastuu, jotta osaa ennakoida lähestyvän vaaran. Se tuntee pienen pienen hyttysen ihollaan ja osaa poistaa sen iholtaan jo ennen kuin se pistää. Aistit ja tunteet ovat elinehto hevoselle.

Hevonen kommunikoi toisen hevosen kanssa elein. Kun se laittaa korvat luimuun, tietää toinen hevonen perääntyä. Kun se tulee kohti korvat hörössä, saattaakin leikki tai rapsuttaminen alkaa. Olenkin jo aiemmin kirjoittanut, että oppiakseen ratsastamista on ennen kaikkea opittava ymmärtämään hevosta. Täytyy osata kertoa omilla eleillä ja keholla, mitä haluaa hevosen milloinkin ymmärtävän. Voi ajatella, että esimerkiksi jos hevonen ei anna tarhassa kiinni, niin onko parempi hakea herkkuja ja suostutella sitä?  Vai vaan määrätietoisesti seurata sitä ja odottaa, kunnes se hyväksyy tilanteen ja antaa kiinni? Pattitilanteissa mietin aina, kuinka toinen hevonen tekisi samassa tilanteessa. Laumanjohtaja ajaa useasti takaa lauman alimpia ja osoittaa näin johtajuuttaan. Se ei varmasti anna herkkujaan ja yritä päästä alempien suosioon. Mielestäni onkin tärkeää  säilyttää hevosten kanssa molemmin puolinen yhteisymmärrys, kuin myös tietynlainen johtajuus niihin. Hevonen on laumaeläin ja se tarvitsee johtajaa. Ihmisen on uskallettava olla johtaja, muuten ne isona eläimenä voivat olla vaarallisia.

Kuinka sitten ratsastuksessa ja sen opettamisessa tulisi ottaa tunteet huomioon? Jos tulet kiireisen työpäivän jälkeen suorittamaan ratsastusta, on takuuvarma, että ratsastus menee piloille. Kun olet stressaantunut ja kiireinen, sinun on hankalaa aistia oman ahdistuneen olosi läpi hevosen fiiliksiä. Totuushan on kuitenkin se, että ainoastaan aistimalla hevosen fiiliksiä pääset yhteisymmärrykseen ja voit saada ratsastuksen sen kanssa onnistumaan. Kun taas opettaessasi ratsatusta, tunnin tai valmennuksen aiheeksesi on valikoitunut vaikkapa pohkeenväistöt. Huomaat, että ratsastajat ovat enemmän tai vähemmän vinoja ja kireitä ja kiireen tunteen takia hepat ovat myös happamia tai jännittyneitä. Päätätkö kuitenkin suorittaa pohkeenväistöt vai vaihdatko suunnitelmaa vaikkapa tehdä ihan perusratsastusta?  Isoin haaste on valmentajilla, jotka käyvät silloin tällöin pitämässä treenejä vähän tuntemattomille ratsukoille. Heiltä vaaditaan kovaa ammattitaitoa ja kykyä keksiä super toimivia tehtäviä, että treeni on onnistunut ja tarkoituksenmukainen. Lisähaastetta tuo myös se, ettei tunne oppilastaan, eikä tiedä kuinka hän oppii parhaiten. Valmentajalla täytyykin olla paljon eri keinoja ja tapoja ”opetussalkussaan”, jotta saa ratsukon etenemään haluttuun suuntaan jo sen yhden valmennuksen aikana. Siksi monesti paras keino oppia, on saman toimivan valmennussuhteen säilyttäminen.

Meillä ratsastuskouluissa on ihannetilanne ratsastuksen opettamisen kannalta. Opetamme hevosten kanssa, jotka ovat useasti olleet tuttujamme jo pitkän aikaa. Opetamme viikoittain samoja oppilaita, joiden kanssa tullaan tutuiksi. Koenkin, että oman ratsastuksenopettamiseni suurin harppaus on tapahtunut oman ratsastuskouluni aikana. Olen kiitollinen, että olen saanut opettaa samoja oppilaita monia vuosia ja siitä, että hevoseni ovat pysyneet kunnossa. Kun saa jatkaa samojen oppilaiden ja samojen hevosten kanssa, voi hienosäätää opetustaan ja tutustua ratsukoihin koko ajan paremmin. Ymmärtää milloin ratsastaja ei pysty keskittymään ja milloin voi vaatia paljon. Tietää, että kun joku hevonen näyttääkin vähän kyllästyneeltä, on  sillä aika tehdä jotain hauskaa. Vaikkapa yksi laukkalähtö kenttää ympäri, voi että sitä riemun määrää. Tosin tämä on tehtävä aina vähän kokeneemman ratsastajan kanssa 😊

Ratsastuskoulu on myös hyvä pohja startata ratsastus. Missään muualla ei ole mahdollisuutta tutustua niin moneen erilaiseen hevoseen ja tehdä se vieläpä ohjatusti ja turvallisesti valvotun silmän alla. Meillä myös kisaajien kisapäiviin kuuluu tallitöitä ja hevosen ruokkimista jo ihan siitä syystä, että lisätään ymmärrystä hevosiin muutenkin kuin ratsain.  Ratsastuskouluhevosissa on myös se etu, että ne eivät niin välitä, vaikka välillä saattaisi tunteet vähän kuohuakin. Ne ovat parhaita tunnesäätelyn opettajia. Onkin tärkeää oppia tuntemaan ja havaitsemaan omat tunteet. Vain sitä kautta niitä voi ymmärtää ja oppia elämään niiden kanssa. Ensin on opittava oma tunnesäätely, jotta voi alkaa lukea hevosta.  Sitähän sanotaan, että hevonen on ratsastajan peili ja tämä pitää monessa suhteessa paikkansa. Hevoset yrittävät lukea ja ymmärtää meitä aina parhaansa mukaan. Ratsastuskoulussa hevoset osaavat ottaa vastaan monenlaisia tunteita ja ymmärtävät, ettei niistä kannata aina välittää. Mutta ne ovat myös niitä hevosia, jotka antavat nöyrästi myös kaikkensa, kun yhteisymmärrys löytyy.

Ratsastus ja sen opettaminen sekä hevosten kanssa oleminen on iso kokonaisuus, johon vaikuttaa vahvasti niin itsemme kuin hevostemme henkinen ja fyysinen hyvinvointi. Jotta tulee hyväksi hevosihmiseksi, ratsastajaksi tai ratsastuksenopettajaksi on opeteltava tuntemaan itsensä ja hevosensa. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Kun itsellä on hyvä olla, se välittyy hevoseen ja huomaa kuinka yhteys siihen on vahva. Kun itseä harmittaa ja suututtaa, ei hevonen halua tulla lähelle vaan pelkää, eikä ymmärrä. Onkin tärkeää opetella havaitsemaan omia tunteitaan ja oppia hyväksymään ja ymmärtämään ne. Nehän ovat vain tunteita ja ne vaihtuu koko ajan. Sillä on varmaa, että tunteet eivät ole koskaan pysyviä, vaan aina ohimeneviä. Tasapainoinen ja ymmärtävä ihminen voi saavuttaa tasapainoisen ja ymmärtäväisen hevosen. On myös tärkeää ymmärtää, milloin on itse valmis kohtaamaan erilaisia hevosia. Me ratsastuksenopettajat olemme juuri niitä, joiden vastuulla on näkeä, milloin ratsastajat voivat ottaa minkäkin uuden haasteen vastaan. Se on osa ammattiamme. On myös uskallettava pyytää apua, jos omat voimavarat eivät riitä tai kokee ottaneensa liian suuren palan purtavaksi. Niin meidän alan ihmisten, kuin harrastajienkin. Hevoset ovat ihmeellisiä olentoja, viisaita ja opettavaisia. Mielestäni olemme velkaa niille sen, että opettelemme ymmärtämään niitä säilyttäen molemminpuolisen luottamuksen. Luottamus tulee vain tasapainoisuuden ja ymmärryksen kautta.

Emmi <3

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.