Blogi

Valmentajan ajatuksia

06.06.2022

Muistan, kun pienenä leikimme hevosta ja ystävilläni meni hermot minuun, kun en ikinä osannut päättää olinko heppa vai ratsastuksenopettaja.  Minulle oli luontevaa olla siinä valmentajan paikalla keskellä kenttää, vaikka välillä oli kiva leikkiä huippu estehevostakin 😊 Jo pienenä minulle oli selvää, että juuri tuo ratsastuksenopettajan työ olisi sellaista mitä haluan isona tehdä. Ja sillä polulla ollaankin sitten oltu. Rakastan opettaa ihan pieniä aloitteleviakin ratsastajia, mutta suurin intohimoni on ollut aina kilpavalmentaminen. Kilparatsastaminen on lähellä sydäntäni ja rakastan kisatunnelmaa ja sitä, kun kova ja sitkeä treenaaminen nähdään ja palkitaan. Mutta ilman mahdollisuutta opettaa kaikenlaisia ratsastajia, en kehittyisi kilpavalmentamisen puolella. Eli molempia tarvitaan, niin tavan perustekemistä, kuin kilpavalmentamistakin. Oma kilpaurheilu on myös opettanut paljon ja opettaa edelleen. Itse on pitänyt melko pitkälti oppia kaikki oman kantapään kautta eli helppoa se ei ole ollut.

Kilpavalmentaminen on intohimoni ja uskon sen näkyvän kaikessa tekemisessäni valmennettavieni kanssa. Minulla on ollut onni saada valmentaa pitkään samoja oppilaita ja saavuttaa ja edetä yhdessä. Pitkän valmennussuhteen tärkein asia on varmasti molemminpuolinen luottamus. Luottamus koostuu kuuntelemisesta ja ymmärtämisestä sekä uskosta omiin sekä valmennettavan ja hevosen kykyihin. On hienoa olla osa hevosen, valmentajan ja ratsastajan välistä joukkuetta. Valmennettavan on pystyttävä luottamaan valmentajan näkemykseen varsinkin alkuvaiheessa, kun ei ole vielä niin suurta luottamusta omaan tekemiseen. Pitkään valmennussuhteeseen kuuluu myös takapakit, jolloin koetellaan ratsastajan omaa uskoa tekemiseen. Silloin vahvimpana apuna on valmentaja, joka muistuttaa ja vahvistaa kilpailijan uskoa, vaikka se olisikin välillä koetuksella.

Hyvä valmennussuhde vaatii myös sitoutuneisuutta. Kilpailukauden ja -urheilun pohjaa rakennetaan pitkään ja tarkasti. Mikään ei tule hetkessä. Kaikessa tekemisessä on säilytettävä ratsastuksen päätavoite eli hevosen hyvinvoinnin lisääminen ja ylläpitäminen. Kun hevonen voi hyvin, se myös näyttää sen kilparadoilla. Valmennettava on sitoutunut huolehtimaan kilpahevosestaan ja se on hänen tekemisensä pääprioriteetti. Ei voi esimerkiksi aina hypätä esteitä vaan siksi, koska se on itsestä niin kivaa. Hevonen tarvitsee paljon kaikenlaista liikuntaa pysyäkseen niin henkisesti, kuin fyysisestikin kunnossa. Sanoisinkin, että pahinta myrkkyä onkin kilpailijan oma itsekkyys. Itsekkyys on esimerkiksi sitä, että jättää jonkun itsestä tylsältä tuntuvan treenin välistä, koska on jotain parempaakin tekemistä.  Tai sitä, että ei seurustele hevosen kanssa ollenkaan muuten, kun ratsain. Tai että laiminlyö hevosten varusteiden huoltamisen ja lähtee likaisilla ja hankaavilla varusteilla treenaamaan. Päästäkseen huipulle, on mentävä aina hevonen edellä, sillä se on se, joka suurimman kilpasuorituksen tekee. On myös ymmärrettävä, että hevonen on elävä olento, eikä mikään kone. Se ei ole kertakaikkiaan mikään kone, ei sitten missään muodossa.

Kun puhutaan ratsastuksesta kilpaurheiluna, on myös selvää, että omasta fyysisestä kunnosta on pidettävä huolta. Ei voi vaatia hevoselta hyvää fysiikka, jos se ei riitä itseltä. Minusta olisikin hyvin itsekästä mennä hevosen siivellä koko ajan. Kilpailijalta vaaditaan urheilijamaista otetta. Hän ymmärtää liikunnan, ravinnon, levon  ja palautumisen kokonaisuuden. Valmentajan tehtävä on tukea ja auttaa valmennettavaa myös tässä osa-alueessa. Jos valmentajan oma ammattitaito ei riitä, voi apuna käyttää muiden lajien urheiluvalmentajia. Ratsastus on urheilulaji, jossa vaaditaan hyvää kestävyyskuntoa ja oikeanlaista voimantuottoa ja joustoa. On oltava nopea ja ketterä, mutta pehmeä ja joustava. Ilman riittävää fysiikkaa tämä ei ole mahdollista. Ilman riittävää fysiikkaa ei voida puhua kilpaurheilemisesta.

Kuitenkin ehkä tärkeimpänä, mutta vaikeimpana valmentajan työnä on urheilijan psyykkinen valmentaminen. Tämä korostuu varsinkin juniorivalmentamisessa. Valmentaminen on useasti valmennettavan kuuntelemista. Ratsastusvalmentajan tärkein työkalu on opetella ymmärtämään ja kuuntelemaan ratsastajien mielenmaisemia. Me urheilemme alustalla, joka on elävä ja ajatteleva olento, joka tuo tuplasti haasteita psyykkiselle valmentamiselle. Hevonen aistii ja suorittaa pitkälti tunnetilojen perusteella. Se mitä ratsastajan pään sisällä tapahtuu suorituksen aikana, on merkittävä asia suorituksen onnistumiseen. On tärkeää löytää yhteys hevoseen myös ajatuksen tasolla. Valmentajan tulisikin oppia lukemaan ja ymmärtämään omia valmennettaviaan ja oppia löytämään keinot ohjata valmennettava oikeanlaiseen psyykkiseen vireeseen. Psyykkisen valmentamisen tärkein työkalu on useasti kuitenkin aika. Voi viedä monta vuotta, ennen kuin urheilija oppii hallitsemaan mieltään ja luottamaan itseensä. Siksi valmentajan onkin osattava ohjata ratsastaja oikeanlaisten haasteiden eteen oikeassa ajassa. Takapakkeja tulee, mutta ne ovat myös tärkeitä tapahtumia opetella mielen ja tunteiden hallintaa ja säätelyä. Jos aidosti uskot, että onnistut, niin varmasti onnistut. Jos et usko, että onnistut, niin miksi? Tätä kannattaa pohtia valmentajan kanssa. Avoin ja luottamuksellinen keskustelu on avain onneen.

Ratsastuskouluissa kilpavalmentaminen on todella laaja ja vastuullinen kokonaisuus. Suunnittelemme tarkasti kilpahevosten liikunnat ja ruokinnat sekä pidämme huolta niiden rokotuksista, madotuksista yms. Suunnittelemme kisakalenterit ja kisakauteen valmistavan treenikauden. Autamme valmennettaviamme huolehtimaan heidän riittävästä fyysisestä ja psyykkisestä kunnosta. Teemme kovaa, mutta useasti melko näkymätöntä työtä urheilijan taustalla. Minulle valmentaminen on suuri intohimo ja annan itsestäni niin paljon valmennettavilleni, kuin vaan rahkeita riittää. Hirveimpiä tilanteita onkin ne, kun on itse tehnyt kovan työn taustalla ja urheilija ei osaakaan arvostaa sitä. Jättää treeneihin tai kisoihin tulematta, laiminlyö kilpahevosen hoitamista toistuvasti. Se on maton vetämistä valmentajan ja hevosen jalkojen alta. Näitä tilanteita minun on hyvin vaikea ymmärtää ja hyväksyä, ne tuntuvat minusta ihan kamalalle. Koen epäonnistuneeni valmentajana. Mutta ymmärrän, että kilpaurheilu ei sovi kaikille. On myös ymmärrettävä, että tilanteet ja mieli voi muuttua ja se on opittava hyväksymään. On osattava tukea urheilijaa myös siinä tilanteessa, kun huomaa innostuksen ja motivaation siirtyvän toiselle alueelle. Hyvä valmentaja ei jätä valmennettavaa yksin, vaan pyrkii kannustamaan, vaikka tilanteet muuttuisi. On ymmärrettävä katsoa omaa napaa pidemmälle, eikä kaikkea tarvitse ottaa niin henkilökohtaisesti. Joskus elämä on yhtä myllerrystä tunteesta toiseen ja voi olla, että valmennettavan mieli muuttuu monta kertaa. Ratsastuksen mieli ja tavoite voi muuttua ja jatkua esimerkiksi myös pelkkänä hyvän mielen harrasteluna. Ja se on ihan ok. Hyvä valmentaja osaa tukea myös tilanteissa, joissa ratsastus tauottuu jonkun terveydellisen syyn takia ja auttaa ratsastajaa pääsemään taas tauon jälkeen takaisin jaloilleen.

Mielestäni useasti vähätellään ratsastuskoulujen valmennustyötä. Usein unohtuu, että maailman huiputkin ovat usein aloittaneet ratsastuskouluista. Toivoisinkin, että Suomen ratsastusurheilussa osattaisiin katsoa myös sinne ratsastusurheilun juureen ja tukea sitä. Hyvä pohjatyö on avainasemassa menestymiseen.  On varottava, ettei hankaloiteta kilpailemista uusilla sääntömuutoksilla tai kallistuvilla kisamaksuilla. Alan tekijöille on tarjottava monipuolisesti koulutuksia ja mahdollistettava kaikin tavoin myös matalamman tason kilpaurheilu. Sieltä me kaikki aloitamme ja vain siten voimme päästä huipulle ja tukea Suomen ratsastusurheilua.

Valmentaminen on suuri kokonaisuus, mihin vaikuttaa moni asia. Hienoimpia hetkiä valmentajalle on ehdottomasti ne hetket, kun yhteistyössä saavutetaan menestystä. Varsinkin, kun menestys on tehty omassa ratsastuskoulussa ratsastavan urheilijan kanssa omalla ratsastuskouluhevosella. Siinä kiteytyvät kaikki, niin hevosen kuin ratsastajan psyykkinen ja fyysinen tarkasti suunniteltu treeni, sitoutuneisuus ja luottamus. Onhan se nyt ihan helvetin hienoa pärjätä sillä muutaman tonnin perushepalla niitä kalliita yksityisiä huippuhevosia vastaan. Siinä pärjätään nimenomaan ratsastustaidolla ja sitähän me täällä ratsastuskoulussa opetetaan. Haluankin taas kiittää valmennettaviani ja heidän huoltojoukkojaan luottamuksesta. Ilman huoltojoukkoja me ei päästäis mihinkään. Kiitos teille. Ja kiitos valmennettavilleni luottamuksesta. Minä olen täällä teitä varten ja lupaan jatkossakin antaa teille kaikkeni. Sillä jos jotain tehdään, niin se tehdään kunnolla. Senhän te jo tiedätte.. 

Emmi <3

P.S. Tuo kuva kertoo minusta valmentajana enemmän kuin tuhat sanaa yhteensä. Kiitos ja anteeks valmennettavani.

 

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.